tiistaina, helmikuuta 26, 2008

Bokseja

Siinäpä tämän viikon dvd-lisäykset. T L Wordin kolmoskausi tuli maanantaina CDonista, sopivasti katsoin tuolloin kakkoskauden finaalin. Tasaisen laadukas kakkoskausi oli erinomainen. Ykköskauden finaalin näkemisestä oli jo vuosia, joten oli kiva palata sarjan pariin pitkän tauon jälkeen. Pitkässä tauossa on etuna se, että uusia jaksoja voi katsoa rutkasti dvd-bokseilta, jotka voivat olla jo alennuksessa. Jenkeissä näkyy nyt The L Wordin viides kausi. Toisin kuin kakkoskaudella, kolmoskauden levyillä on DD 5.1-raita, josta iloitsin, sillä kävin taannoin hakemassa varastosta 5.1-settini, joka ei ollut edellisessä pikkukämpässä ollenkaan käytössä ja on nyt nykyisessä asuessa ollut paketissaan. Mukava kuunnella taas parempaa ääntä.

Sivun oikeassa laidassa taas päivitetty viimeksi katsotut leffat/sarjat. Tänään lähdin käymään Kampin keskuksen Anttilassa ostaakseni Gilmore Girlsin kolmos- ja neloskauden, jotka olin nähnyt plussa-alennuksessa hintaan 19,95e. Miia on kerrannut nyt kahta ensimmäistä kautta dvd:ltä, joten tuntui sopivalta hetkeltä hommata lisää bokseja. Olen nähnyt nuo kaksi ensimmäistä kautta dvd:ltä ja kolmannen videolta (otin jaksot aikoinaan telkusta talteen samalla kun katsoin vanhempia jaksoja ensimmäistä kertaa dvd:ltä), mutta seuraaminen keskeytyi sitten kun olisi pitänyt osata katsoa sitä viikonloppuisin telkusta.

Nyt sitten näin Kampissa, että neloskauden boksit olivat jo menneet, enkä viitsinyt sitten ostaa vain kolmoskautta, jonka olin jo nähnyt. Harmittelin, etten ollut ostanut kausia kun oli ollut tilaisuus. Sitten keksin, että voisin käväistä rautatieaseman vieressä olevassa Anttilassa katsastamassa, josko siellä olisi niitä. Olihan siellä, ja Kampin tyhjä hylly osoittautui onnenpotkuksi, sillä toisessa Anttilassa oli paitsi kolmos- ja neloskautta, myös viidettä ja kuudetta kautta samassa alennuksessa.

Bokseja silmäillessäni joku keski-ikäinen nainen tuli ja kysyi, oliko siinä seitsemättä kautta. Eipä ollut. Hän totesi sen julkaisupäivän olevan huomenna. Sitäpä en tiennytkään, totesin. Hän huomautti, että joskus dvd voi tulla vähän etuajassa kauppaan. Niinpä, sanoin. Hän kiitti, minä sanoin että eipä mitään ja jatkoin pohdiskelua, tohtisinko ostaa neljä boksia kerralla. Bussilippuni ei olisi enää pitkään voimassa, joten tein päätökseni, nappasin kaudet 3-6 syliini ja suuntasin kassalle. Hyvä että ostin, ei harmita. Seitsemäs kausi ilmestyy tosiaan huomenna, se onkin sitten sarjan viimeinen. Siihen mennessä kun pääsen kuudennen kauden loppuun, saattaa se hyvinkin olla jo alennuksessa.