torstaina, lokakuuta 19, 2006

Eipä tässä ihmeempiä

Maanantain Viihdeuutisissa oli juttua siitä, miten tammikuusta lähtien jaksot tulevat ensin Netti-tv:hen. Näytettiin Viihdeuutisten kotisivua ja lähikuvaa Netti-tv-linkeistä. Olin tehnyt kyseiset kuvat / linkit, joten tuntui oudolta nähdä ne siinä ohjelmassa. Nyt sitten DVD-arvostelusivun neljä uusinta arvostelua (Date Movie, Running Scared, Firewall ja The Omen) ovat kaikki minulta, hauskaa sekin.

Lostin kakkoskausi tuli vielä ostettua Anttilan alesta, vajaat 39 euroa. Kuulin myös, ettei Date Movieta tarvitse palauttaa, joten olen sitten senkin "onnellinen" omistaja. Postissa tuli eilen B5-käsiskirja volume 9. Illalla kaivelin esiin Välähdyksen, joka oli jäänyt kesken kesän kiireiden vuoksi. En muistanutkaan, miten loppupuolella olinkaan siinä, joten piakkoin saanen luettua pitkästä aikaa kirjan loppuun asti. Sen jälkeen voisi tutkiskella noita B5-kirjoja, toisaalta olisi myös kiva paneutua viimein Flickeriin.

Derren Brownilta ilmestyy 23. lokakuuta kirja Tricks of the Mind. Onnistuin viime viikolla unohtamaan Sopranosin kuutoskauden aloituksen, vaikka oli vielä vapaapäivä. Kausi on muutenkin sen verran lyhyt, että päätin sitten odotella dvd-julkaisua. Eipähän tarvitse huolehtia nauhoituksesta, kun olen töissä.