keskiviikkona, syyskuuta 27, 2006

Yöjuttu

Tänään lähetin The Triangle-minisarjan arvostelun, tarkoitus olisi vielä väsätä toinenkin tälle viikolle, mutta jatkossa noita ilmestyy pääsääntöisesti yksi viikossa. Tulossa ovat arvostelut elokuvista Running Scared (dvd:n julkaisuviikko 38), Omen (vko 39, eli tämä), Firewall (vko 35) ja tänään töissä odottaneista elokuvista Date Movie (vko 41), Oliver Twist (vko 42) ja Silent Hill (vko 43), jonka katsoinkin jo pressinäytöksessä toukokuun alkupuolella, mutta katson uudestaan ihan mieluusti (tai toivon niin). Siinäpä sitten tekemistä, noiden jälkeen onkin yhdeksän arvostelua kasassa. Miia lähtee illalla viikon reissulle, joten voisi sitten katsella noita ja kirjoitella arvioita, tosin pitäisi kyllä myös käyttää tilaisuutta hyväksi ja jatkaa Galacticaa (jota ehdin katsoa maanantaina kolme jaksoa), eikä The Sopranosin kolmoskauden jatkaminenkaan olisi pahitteeksi.

Toissayönä tapahtui pari erikoisempaa juttua. Heräsin aamuyöllä joskus puoli viiden - viiden maissa, nousin sängystä ja tallustelin kohti WC:tä. Kämppään oli jäänyt valoja päälle, joten päästyäni käytävälle, jossa on WC:n ovi ja ulko-ovi, näin että jälkimmäinen (jonka ulkopuolella neljännen kerroksen pimeä käytävä) oli apposen auki. Sydän vähän pampatti siinä, että onko tänne murtauduttu. Suljin oven ja kämppää pikaisesti tarkasteltuani tulin siihen tulokseen, että mitään ei puuttunut ja että Miian rautatieasemalta haettuani ovi oli jäänyt vetämättä kiinni, ja todennäköisesti ilmavirta oli sitten yöllä aukaissut oven.

Myöhemmin samana yönä/aamuna koin unihalvauksen, tosin piti vähän surffailla että tajusin että se oli unihalvaus, kun en ollut asiaan perehtynyt aiemmin. Tässä tapahtui niin, että Miia oli ylhäällä ja oli puhunut minulle, kun silmäni olivat olleet auki, tosin oikeasti en ollut hereillä ja unessani ääni kuulosti joltakin pirulliselta (en välttämättä saanut siitä selvää) ja koin että jokin paha voima yrittää piinata minua. Luultavasti yritin olla kuin en olisi kuulevinani / tietäväni tuosta mitään. Sitten tunsin voimakkaan painon muistaakseni koko kehollani, kuin minua olisi painettu sänkyyn. Sen todella tunsi, ei erityisen hauskaa, se.

Wikipediasta:"Unihalvauksena tunnettu häiriö ilmaantuu, kun aivot aktivoituvat normaaliin täysin hereillä olevaan tilaan REM-unesta, mutta kehon halvaustila on edelleen voimassa. Tämä aiheuttaa tilan, jossa henkilö on täysin tietoinen ympäristöstään, muttei pysty liikkumaan. Lisäksi unihalvaukseen yhdistyy usein hallusinaatioita." Hallusinaatioita unihalvauksessa, joita kokemukseeni sisältyi:"Pelko", "olennon läsnäolon aistiminen (usein pahansuopa)", "painetta tai painoa vartalon päällä (usein rinnalla)", "ääniharhat (usein askelia, epäselvää puhetta tai sysäyksittäistä melua)", "erilaiset voimakkaatkin kivut (esim. kivuliasta säkenöintiä koko kehossa)". Tuo painon tunne kehon päällä johtuu muistaakseni (jostakin luin) siitä, että yrittää hengittää liian syvään tjsp. Kaiken kaikkiaan varsin mielenkiintoinen kokemus. Aiheesta on tehty gradu "Öinen kauhu - kokemus ja selviytyminen unihalvauksesta kärsivillä", jota olen jonkin verran ehtinyt lueskella, mielenkiintoista juttua.

2 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Unihalvaus ei ole mikään ikävä juttu. Ekoilla kerroilla se säikäyttää, mutta kun siihen tottuu, se lähinnä ärsyttää; unessa tietää olevansa unihalvauksen kourissa, mutta ei pysty ihan helposti heräämään.

Tosin kerran kun semmoisen koin, sain hassua iloakin tilanteesta, kun jostain syystä pystyin liikkumaan minimaalisen vähän - sitten unessa ameebana möngin pitkin lattiaa. Ja heräsin oikeasti sängystä. :-)

9/27/2006 10:54 ip.  
Blogger Atso Suopanki said...

Juu, voihan siihen varmasti tottua, mutta tällä erää pidän sitä vielä melko ikävänä juttuna. :)

Sittemmin tuli mieleen, että olen ehkä kokenut tuon ainakin kerran aiemminkin, joskus monia vuosia sitten. Unessa kävelin pimeässä huoneessani sängyltä ovelle, taisin yrittää turhaan laittaa valoa päälle ja katsoin sitten sänkyyni päin, jolloin minut täytti kauhun tunne ja heräsin. En muista siitä tuota fyysistä kipua / painoa, mutta luettuani unihalvauksesta, luulen vähän että kyse oli siitä.

9/30/2006 8:58 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home