keskiviikkona, lokakuuta 04, 2006

Ostoksia

Huomasin tiistaina, että Anttilassa olivat Frendien kaudet 19,95e / kpl. Frendit oli sinänsä ihan kiva sarja, mutten oikein jaksanut seurata sitä paljoa / aktiivisesti töllöstä, enkä ollut aikeissa hankkia sarjaa dvd:lläkään. Minua on kuitenkin jäänyt kaivelemaan näkemäni Adam Goldbergin visiitti sarjassa Chandlerin kahjona kämppiksenä toisen kauden jälkipuoliskon kolmessa jaksossa. Kaivelemaan siten, että ne jaksot olisi kiva nähdä uudestaan / omistaa, Goldberg kun on varsin mainio. Nyt kun tuon kakkoskauden sai noin edullisesti, menin sitten ja ostin sen. Eiköhän noita muitakin jaksoja katsele ihan mielikseen, muita vierailevia tähtiä olivat esmes Julia Roberts, Charlie Sheen, Jean-Claude Van Damme ja Chris Isaak.

Babylon 5 -käsiskirjojen yhdeksäs osa on ilmestynyt, joten se piti tilata. Seuraavan julkaisu näemmä voi mennä ensi vuoden puolelle. Loppu alkaa jo häämöttää, tämän uusimman jälkeen enää neljä kirjaa ja lopuksi volume 15 ilmatteeksi, kun on hankkinut kaikki edelliset osat. Täällä mielenkiintoista lainausta jms:n haastattelusta koskien Babylon 5: The Lost Talesia.

"Ideally, I'd like to rotate through the whole cast, preferably in a thematic fashion."

"The first one is set to pick up in real-time after the events of [penultimate episode] Object at Rest. But other might move forward or backward in time. This would also give us the ability to do a Sinclair or Marcus story."


Vielä kun ilmoittavat, että Christopher Franke tekee musiikit, niin olen one happy camper.