Salaisia filuja
Kaudet 2, 3, 4, 7 ja 9 lähtivät mukaan Kampin Anttilasta, sieltä ostin taannoin ykköskaudenkin. 8. kausi harmillisesti puuttui hyllystä, mutta toisessa Anttilassa oli sitä onneksi vielä kaksi kappaletta, joten se pääsi muiden joukkoon. Ovesta ulos astellessani päähäni pläjähti, että hetkonen, X-Files-leffa puuttuu vielä, ja palasin tutkimaan hyllyä, josta se löytyikin nopeasti.
Kausilta 1-6 olen nähnyt varmasti kaikki jaksot, uskoisin, että myös 7. kaudelta, mutta kahdelta viimeiseltä kaudelta onkin sitten useita näkemättä. Viimeiset jaksot sentään näin. Hauskaa, miten kahta viimeistä kautta mainostetaan Duchovnyllä, vaikka miestä hädintuskin sarjassa enää nähdään.
Eilen tuli postissa arvosteltavaksi Daniel "The Blair Witch Project" Myrickin The Objective, joka oli yllättävän hyvä, oikein kiva. Sellainen, että leffaa katsoessa ajattelee, että vallan kiintoisaa, mutta homma lässähtää epäilemättä jonkin verran sitten, kun oudoille jutuille annetaan jokin selitys. Tässä olikin sitten minulle käypä ratkaisu, että niitä outoja juttuja ei sitten lopulta hirveästi selitellä, vaan jätetään asiat melko hämäriksi. Riittää, että voi kuvitella tekijöiden kukaties tietävän, mistä hitosta oli oikein kyse.
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home