lauantaina, syyskuuta 16, 2006

Snakes on a Plane

Snakes on a Plane oli odotuksen arvoinen, oikein mainio kauhutrilleri. Käärmeet olivat pelottavia ja tuottivat mukavan inhoja hyökkäyksiä / vammoja / raatoja, hahmot ja näyttelijät toimivat, lentokonekuvat näyttivät hyviltä, huumoria oli sopivasti. Suurin valituksen aihe on, että yksi fanien toivomuksesta lisätty Samuel L. Jacksonin repliikki tuntui turhan päälleliimatulta ja olisi vaatinut vähän alustusta.

En sitten ehtinyt katsoa Galacticaa Miian ollessa reissussa. Käytyäni Snakes-pressissä huomasin Anttilassa, että 24:n neloskauden boksissa onkin kaikki region 1-boksin ekstrat, kun olin olettanut, että siitä puuttuisi brittijulkaisun tavoin kommenttiraitoja. Piti sitten ostaa se boksi, josta katsoin kotona dokkarit. Poistettuja kohtauksia katselen sitten, kun ollaan Miian kanssa katsottu neloskausi. Nyt ollaan menossa kolmannen kauden toisella levyllä, tasan kolme viikkoa ensimmäisen kauden aloituksen jälkeen.

24-ekstrat katseltuani katsastin Shutterin, joka oli varsin mainio, luultavasti paras Aasia-kauhu jonka olen nähnyt, ja varmasti pelottavin. Se pitäisi sitten arvostella ensi viikolle, ja sainkin jo alkuviikosta lisää arvosteltavia levyjä (jotka tosin pitää palauttaa), Running Scared (ilmestyy ensi viikolla) ja scifi-sarja The Triangle (ilmestyi elokuun lopussa). Niitä en ole vielä ehtinyt katsoa.

2 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Luin jostain, että Samuel L. Jackson kuuli kyseisen leffan nimen ja päätti siltä istumalta, että haluaa tehdä pätkän :)

Noin hauskasta jutusta huolimatta en missään nimessä aio mennä elokuvaa kattomaan. En pystynyt traileriakaan toissapäivänä elokuvissa käydessä katsomaan, joten pari tuntia samaa ois jo aivan liikaa! Trailer alkoi jotenkin, että kuvittele pahimmat pelkosi: ahtaan paikan kammo, lentopelko, korkean paikan kammo, käärmekammo - ja sitten kuvittele ne kaikki yhdessä. YYH! Ei leffa mua varten!!!

9/16/2006 1:26 ip.  
Blogger Atso Suopanki said...

Jeps, ja kun leffan nimeä yritettiin vaihtaa, Jackson älähti asiasta ja nimi jäi.

Kieltämättä SoaP ei ole ihan jokaisen makuun. :)

9/16/2006 8:43 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home