tiistaina, elokuuta 29, 2006

Helsinkiin

Lähden vaimon kanssa tänään Helsinkiin. Hoh, piti kokeeksi käyttää lauseessa "vaimo"-sanaa. Matkaamme ensin bussilla Ouluun ja sieltä Pendolinolla loppumatkan. Perillä olemme puoli kahdeltatoista illalla. Toivottavasti ei olla ihan pulassa tuon tolkuttoman tavaramäärän kanssa. Vaimo tosiaan muuttaa nyt Helsinkiin (käväisee muutaman kerran Joensuussa tänä vuonna). Tekee sitten gradua päivät ja palaa kirjastolta, kun teen lähtöä töihin iltapäivällä...no, saa nyt nähdä. Pohdiskellessamme lauantai-iltana, mitä DVD:tä katsoisimme, hän yllättäen ehdotti 24:a, josta hän ei ollut ikinä innostunut. Kuinkas ollakaan, olemme katsoneet nyt kolmessa päivässä ensimmäistä kautta 12 jaksoa. Kiva juttu, saa nyt sitten nähdä, riittääkö kiinnostus pidemmäksikin aikaa.

Rekisteröidyin Flickriin, joten nyt voi tehdä kansioita ja lähetellä kuvia sinne mielin määrin (2 gigaa per kuukausi). Varjopuolena hommassa on, että vuoden pro-ajan päätyttyä ilmaisversion kaikki rajoitukset palaavat (esim. vain kolme kansiota), ja jotkut kuvat voivat mennä tavoittamattomiin kunnes pro-tiliä taas jatkaa. Jos sitä ei halua jatkaa, voi kuvat toki ottaa kovalevylle talteen ennen pro-ajan päättymistä.

Työt jatkuvat sitten huomenna keskiviikkona. Loman päättyminen on toki aina harmillista, mutta töihin palaaminen ei kuitenkaan sinänsä aiheuta minkäänlaista ahdistusta, sen verran mieluisa jobi on tuo kuitenkin. Odotan myös mielenkiinnolla, onko niitä lisätöitä vielä tarjolla. Toivon niin, mutta jos siitä ei tulekaan mitään, niin turhapa tuota on jäädä murehtimaan. Toivottavasti asia selviää tällä viikolla.