torstaina, toukokuuta 18, 2006

Häpi end

Postista soitettiin aamulla, pakettini oli löytynyt. Oli jäänyt jakajalla laukkuun. Kysyttiin, haluaisinko että tuodaan minulle vai haenko postista. Sanoin, että voipi tuoda minulle. Jakaja käväisi sitten tuomassa kymmenen maissa, pahoitteli töppiään. Minä että ei se mitään, hyvä että löytyi. Huomenna pitäisi saada selville opinnäytetyön arvosana. Huomenna pitää muistaa maksaa ensimmäinen erä elokuun Ahvenanmaan reissusta. Huomenna pitää lähteä puoli neljältä junalla Jyväskylään & Uuraisille, missä lauantaina Miian sukujuhlat. Sunnuntaina sitten Helsingissä illalla puoli kuudelta, kuudeksi töihin.

Ihmettelin taannoin, että en ollut Sokoksella saanut kauluspaidasta alennusta, jota mainostettiin kaupan nettisivulla. No, kävin siellä sitten kysymässä asiasta ja myyjä huomautti, että olin kuin olinkin saanut sen alennuksen, joka näkyi selvästi siinä kuitissa. Huoh. Puolustuksekseni sanon, että kun samalla ostamastani puvusta saatu alennus näkyi heti siinä alkuperäisen hinnan alla listauksessa, niin se paita-alennus oli muusta tuotelistauksesta irrallaan alhaalla mainittu.

1 Comments:

Blogger Atso Suopanki said...

Kappas vain. Kuulostaa kivalta, kiitoksia kutsusta, tosin en voi luvata mitään, lauantaina kun on myös Jyväskylästä Tampereelle muuttavan kaverin läksiäiset, enkä tiedä ollaanko edes sinne pääsemässä tai mikä niissä on ohjelmana.

Nakkaa toki kuitenkin puhelinnumerosi vaikka e-mailiini, jos ehdit tämän vielä lukea. Ilmoittelen jos satun päätymään lähistölle.

5/19/2006 11:43 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home