keskiviikkona, toukokuuta 17, 2006

Posti tunaroi

Postista tuli tänään lappunen, että lähetys odottaa. Se olisi taannoin tilaamani Babylon 5-käsiskirja, volume 5. Päätin käväistä hakemassa sen matkalla töihin. Meni aika viime tipalle, ja asioimaan päästessäni junani lähtöön oli viitisen minuuttia. Posti on kuitenkin siinä rautatieaseman vieressä, joten ehtisin kyllä. Paitsi että kortista koodin skannanneella miestyöntekijällä oli jotain vaikeuksia saada informaatiota koneelta. Hän lähti sitten etsimään sitä jostakin ties mistä, viipyi siellä useita minuutteja, ja junani sai lähteä ilman minua.

Mies palasi tyhjin käsin, oli kuulemma käynyt jakajankin pöydältä etsimässä. Kysyi, tuliko kortti tänään ja minkä kokoinen paketti on. Totesin että tuli, ja näytin kirjan kokoa. Kysyi, oliko se Amazonin paketti. Sanoin että CafePressin ja kuvailin paketin ulkonäköä. Mies alkoi selaamaan tiskin lähellä seinällä olevan hyllyn paketteja, mutta eipä löytynyt. Otti sitten yhteystietoni ylös ja sanoi, että ilmoittelisivat huomenna. Pakettia oli tullut odoteltua turhaan noin 13 minuuttia. Kiiruhdin seuraavaan junaan.

Hauskaa, että paketti matkaa turvallisesti Kaliforniasta Helsingin pääpostiin, jossa joku tumpelo työntekijä sitten hukkaa sen. Vai oliko paketti oikeassa paikassa mutta koneella vain puutteelliset tiedot, en tiedä. No, ehkä se kuitenkin löytyy sieltä, nähtäväksi jää. Jos ei löydy, mitään korvauksia ei varmaan ole luvassa ja joudun tilaamaan 33 euron arvoisen kirjan uudestaan. Tai sitten traumatisoidun tapauksesta niin, että päätän lopettaa koko kirjasarjan tilauksen tähän.

2 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Hassua, mullakin oli tässä suunnilleen kuukausi takaperin ongelmia justiinsa pääpostissa paketin hakemisen kanssa. Menin sen saapumisilmoituksen kanssa ja jotain siinä tiskillä ollut täti sähläsi ja etsi sitä pakettia ties mistä.
Löytyi tosin sitten pienen penkomisen jälkeen jostain kyllä, onneksi.

5/18/2006 8:51 ip.  
Blogger Atso Suopanki said...

Kappas, no hyvä tosiaan että sinunkin pakettisi löytyi. :)

5/18/2006 9:37 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home