tiistaina, marraskuuta 08, 2005

Sorry Harry

Uusin Harry Potter jäi katsomatta, kuten myös Filmtownista eilen vuokraamani edellinen osa (Azkabanin vanki). Katsottiin vuokra-dvd:tä visiitillä olleen Miian kanssa 45 minuuttia. Leffa ei kuitenkaan jaksanut keskellä Lost-maratonia ihan täysillä kiinnostaa, joten vaihdoimme takaisin sarjaan. Pressinäytös meni myös ohi Lostia katsellessa. 23 jaksoa hujahti muutamassa päivässä, hienoa että sain Miian pitkästä aikaa innostumaan jostakin suosikkisarjastani.

The Officen luojien Extras tuli tänään postissa, pitää tsekata jahka pääsen kotiin. Battlestar Galactican kakkoskauden ensimmäinen puolisko ilmestyy jo 20.12. Hienoa, vaikka sinänsä tuo kuluttajien rahastaminen boksien puolittamisella on ihan hanurista. Sarja on kuitenkin sen verran hyvä, että ei voi mitään, jatkoa on odoteltu ihan tarpeeksi. Onhan siinä sekin, että kakkoskausi on vielä kesken, joten kokonaista kausiboksia ei näin varhain vielä olisi mahdollista julkaistakaan. Että kiva sinänsä.

Huomenna näkyisi Lord of Warin viimeinen pressinäytös, en tiedä jaksanko käydä käydä katsomassa, vaikka Nicolas Cagesta kyllä tykkään. Taitaa jäädä väliin. Torstaina kuitenkin on pakko käydä katsastamassa tammikuussa Suomen ensi-iltaan tuleva Woody Allenin uutukainen, Match Point. Pääosassa Scarlett Johansson, ilmeisesti parasta Woodya vuosikausiin. Toivotaan.