keskiviikkona, kesäkuuta 01, 2005

Let's all go to the movies

Kung Fu Hustle oli hauska ja mainio, rutkasti ryminää ja räminää, suosittelen tsekkaamaan. Pääsin taas Bristolissa parvekkeen ensimmäisen rivin keskelle. Harmitti vähän, kun saliin sisään mennessä, pressikorttia ovimiehelle näyttäessäni joku nainen tuli siihen ja sanoi "tervetuloa". Rekisteröityi vasta hetken kuluttua, jo hyvän matkaa sisälle käveltyäni, että hän oli sanonut sen minulle, kuten myös kuului sanovan minun jälkeen tulevalle. Kylläpä harmitti, kun en tiennyt siinä vastata, toivottavasti ei ajatellut että olipa epäkohtelias. Kyllä se ehkä tajusi, etten hoksannut häntä. Kuka lie sitten ollutkaan.

Tänään sitten kävin katsomassa sen Mr. and Mrs. Smithin, joka oli oikein viihdyttävä. Kolme ja puoli tähteä antaisin ehkä, ainakin. Vince Vaughnia oli kiva nähdä hauskassa sivuroolissa, en tiennyt että se olisi leffassa. Ensimmäistä kertaa kävin nyt Maximissa, vei oman aikansa että löysin sen. Kaverin mielestä Maxim on Bristoliakin parempi, hänen vakiopaikkansa oli ollut parvekkeen kolmas keskirivi, joten siihen keskelle sitten istahdinkin. Olihan se kyllä hyvä, en kuitenkaan osaa nyt alkaa vertailemaan teattereita. Huomenna välipäivä leffoista, perjantaina sitten se Linnunradan käsikirja liftareille. Christian Bale-leffa The Machinist on ilmestynyt Suomi-DVD:nä. Suosittelen, leffa on erinomainen ja 30 kiloa rooliaan varten laihduttanut Bale aika järkky näky.

Eilen tuli ensimmäinen kuukausipalkka, olinpa iloinen. En kuitenkaan ajatellut tehdä mitään ihmeellisiä ostoksia, onpa tässä jo se webbikamera tullut laitettua, ja digikameran ehdin käväistä hakemassa postista tänään päivällä. Pitäneekö kuitenkin Photoshop ostaa, että voi niitä kuvia sitten muokata. Aika ankeeta niitä on alkaa vain jollakin Windowsin Paintilla säätämään.

4 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Machinist oli ihan jees... suosittelen myös Brad Andersonin Session 9:a.

6/02/2005 1:31 ip.  
Blogger Atso Suopanki said...

Juu, nähty, se oli ihan jees.

6/02/2005 1:38 ip.  
Blogger Jani said...

Ei tarvi Paintilla säätää eikä Photoshoppiin investoida jos The GIMP hoitaa tarvittavat hommat. Se on ainakin minun kuviensäätökäyttötarpeeseeni ollut ehdottomasti enemmän kuin riittävä. Pikaiseen pikkusäätöön sitten puolestaan Irfanview on hyvä.

6/02/2005 2:53 ip.  
Blogger Atso Suopanki said...

Kappas; asensin molemmat, eiköhän noilla tosiaan pärjää. Kiitos!

6/02/2005 4:00 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home