torstaina, marraskuuta 29, 2007

Alesta

Amazon.comissa oli Veronica Marsit sen verran halpasella, että piti tilata ensimmäinen ja toinen kausi, postituskuluineen tekivät yhteensä jotain 26-27 euroa.









En ole nähnyt sarjasta kuin pilotin, mutta olen ajatellut, että joskus pitää kyllä katsastaa jaksot, kun sitä on niin kehuttu (ja Joss Whedonkin tykkää siitä). Ei sillä, ettenkö olisi pilotista pitänyt.

Supernaturalin kakkoskausikin on jo ilmestynyt. Tällä kertaa en varmaankaan jaksa odotella, että boksi tulee alennukseen, vaan pitänee hommata se lähitulevaisuudessa.

Eilen oli firman pikkujoulut. Toissavuonna oli mikroautoilua, viime vuonna pokeria, tänä vuonna jousiammuntaa, mikä oli kivaa. Opettajan toimi Anne Laurila. Harjoituksen myötä alkoi tulla melko hyviä osumia. Tuon jälkeen käytiin aterioimassa Ravintola Graniittilinnassa (vasemmanpuoleinen kuva alemmalla rivillä, se huone oli varattu meille).