Töistä

Päivän valitukset: Kansaneläkelaitokselta päivää!

Töiden jatkuminen vuodella sitten kutakuinkin varmistui, joten elo etelässä jatkuu ilmeisesti vastaisuudessakin, hyvä juttu. Olisi kyllä kivaa tehdä jotain muutakin, jotain uutta ja ihmeellistä, nykyisten hommien lisäksi. DVD-arvostelupestin jatko arveluttaa, sellaiset tunnusmerkit vähän ilmassa (viime arvostelun julkaisussa kului pieni ikuisuus, eikä uusia arvostelukappaleita ole ilmaantunut), etten ylläty jos se homma tyssää tähän vuoteen. Noh, jos tyssää niin eipä voi mitään ja elämä jatkuu. Vastapainona ensi vuonna saattaa kukaties tulla vähän lisähommia (ei liittyisi Netti-tv:hen), mutta siitä ei tiedä vielä ollenkaan, joten nähtäväksi jää.

Eipä tässä hirveästi ihmeempiä. Helsingissä ei ole lumesta tietoakaan ja lämpötilat hipovat kymmentä astetta. Tuntuu oudolta pohjoisessa suurimman osan elämästään asuneena, mutta eipä tuo haittaakaan, eiköhän niistä pakkasista pääse vielä kärsimään. Joulua vietän ensimmäistä kertaa muualla kuin kotipuolessa Kuusamossa, tällä kertaa Miian kotipuolessa Uuraisilla. Kuusamoon suunnataan joulun jälkeen. Pitäisi ostaa joululahjoja. Kummipoju on täyttänyt tänään kolme vuotta, lähetin lahjaksi Heureka shopista ostetun esineen, jonka nimeä en enää saa millään päähäni, vaikka aiemmin viikolla sen tiesin kertoa. Se putki, johon katsomalla näkee ihmeellisiä näkyjä, tässä tapauksessa lukuisia kuvia tähtäilemästäsi kohteesta. Oli mikä oli, toivottavasti päivänsankari ei ole ihan itkuun turskahtanut lahjan johdosta.

Mikrobittiin oli tullut näköjään aukeaman kokoinen leffapalsta. Johtuneeko Hifi-lehden sulautumisesta lehteen, en tiedä. Mukana oli myös musiikkipalsta, jossa tosin oli Hifi-logo mukana, jota ei tainnut näkyä leffapalstassa. Samapa sille. Luulin Mikrobitin tilaukseni päättyneen, kun edellistä numeroa ei tullut. Yllätyin sitten, kun joulukuun numero kolahti luukusta. Jotenkin en jaksanut sitten enää murehtia missattua numeroa.

Seurasin James Kimin perheen tarinaa netissä, surullinen juttu (eli auto jumittui lumeen, isä lähti viikon jälkeen hakemaan apua ja jäi sille tielle, pelastajat löysivät äidin & kaksi lasta ajoissa). Kun näin tuon 1971-2006-kuvan, tuli ihan huudahdettua, että "ei!" Olen aina ajatellut, että ovatko jenkkielokuva/tv-sarjahahmojen "no!"-huudahdukset kovin uskottavia, että kuinka moni oikeasti tosielämässä reagoi ikäviin asioihin huudahtamalla "ei". Nyt en voi motkottaa mielessäni asiasta, kun päästin sen itsekin suustani. Eipähän kuitenkaan ollut mikään polvillaan ulvottu "eiiiii!" taivaisiin käsiä kurottaen.