tiistaina, heinäkuuta 04, 2006

ER(ror)

Päätin töistä tultuani katsastaa ER:n neloskauden ensimmäisen jakson. Reilun vartin jälkeen aloin pohtimaan, että onko tämä oikeasti kauden aloitusjakso. Menin jaksovalikkoon (olin valinnut päävalikosta "play all") ja paljastui, että se oli kauden 17. jakso. Kaikki boksin levyt (kolme kappaletta, kaksipuolisia) olivat väärissä koteloissa. No, parempi se kuin että samaa levyä olisi kaksi paketissa.

Katsoin sitten oikean aloitusjakson, joka oli livenä jenkeissä esitetty jakso. Katsoinkin sen aikoinaan telkusta. Mietin, kumpi versio kahdesta esitetystä dvd:llä mahtoi olla. "When aired in syndication, the first half of the episode is the East Coast version, and the second half of the episode is the West Coast version", kertoo TV.com. Mahtaisiko tuo versio sitten olla levylläkin. Varmaan mainitaan jossakin boksin arvostelussa, no mutta, ihan sama. Ajattelin vain että olisivat voineet laittaa molemmat versiot boksiin, mutta ei sitten. Eipä tuo nyt mikään best ever jakso edes ole, olisi vain ollut mielenkiintoista vertailla niitä.

Tänään sain vietyä viimeiset hääkutsut postiin ja tilattua sen B5-käsiskirjan. Kutsuja viedessä tuli näpsittyä jokunen kuva, joten ohessa päivän hassuimmat autot (joku tarve oli sensuroida ekasta kuvasta rekkarit):




Viime öinen Fredrikinkatu & tämän päivän mysteeri:



Teoria: Miekkonen teloi itsensä polkupyörällään, josta jäi jäljelle vain toinen pyörä.