Confetti (2006)

Tänään käväisin Confettin pressinäytöksessä (ensi-ilta 15.9.). Elokuvassa Confetti-lehti järjestää "vuoden omaperäisimmät häät" -kilpailun, johon valitaan kolme paria. Elokuvassa on mukana (The Officen) Martin Freeman, (Spacedin) Jessica Stevenson, (koomikko) Jimmy Carr, (Spacedista ja Chris Morris-sarjoista tuttu) Mark Heap (pienessä roolissa tosin) ja (Jam-sarjasta itselleni tuttu) Olivia Colman (missään ei kyllä sanota, että hän olisi ollut Jamissa, mutta olen aika varma että hän esiintyi siinäkin...hm). Tällaisella porukalla leffan täytyy olla hyvä, right? Not so.

Ensinnäkin tämä komedia ei ole hauska. Hymähdin muutaman kerran, taisin melkein naurahtaa yhdesti. Suuri syy tähän on se, että leffa tuntuu heti alusta alkaen väkinäiseltä, niin kuin se yrittäisi liikaa olla nokkela ja hauska, ja yritys lässähtää pahasti. Elokuva yrittää olla mockumentary, mutta tämä elementti ryssittiin mielestäni aika lahjakkaasti. Hahmot puhuvat välillä kameralle / haastattelijalle. Näistä kohdista ei ole mitään hyötyä. Yhdessä kohdassa mieshahmo selittää miten tolaltaan hän on, juuri kun olemme nähneet miten tolaltaan hän on. Kyllä, näimme juuri sen, ei siitä tarvitse enää lässyttää erikseen. Näiden haastatteluiden (joissa ei kuulla haastattelijaa) lisäksi koko mockumentary-lähtökohdalla ei ole elokuvassa juuri mitään virkaa ja sen olemassaolo on helppo unohtaa. Parempi kun olisi jätetty kokonaan pois.

Confettissa on päällekäyvin soundtrack mitä olen kuullut pitkään aikaan. Ensinnäkin leffa suoltaa mielikuvituksettomasti oldies-klassikoita väsymykseen saakka. Toiseksi biisejä pitää tunkea joka väliin, silloinkin kun haluaisi vain kuulla mitä hahmot puhuvat. Mutta ei. Kun Martin Freeman kyllästyy kihlattunsa (Stevenson) siskoon ja huudahtaa "oh fuck off!" (tjsp), homma toimii draamallisesti muutaman sekunnin, kunnes ohjaaja säikähtää että hmm, meneeks tää nyt liian vakavaksi, painaa playta ja humppadumppadei, kohtaus muuttuu veikeäksi kommellukseksi ja dialogi hukkuu biisin alle. Leffan soundtrack oli luultavasti suuri syy siihen, miksi minun oli vaikea mieltää (ja melkeinpä ymmärtää) leffa mockumentaryksi, johon tällainen musiikkitulva ei sovi.

Tuttujen, em. näyttelijöiden näkeminen oli suurin mielenkiinnon ylläpitäjä. Luin nyt, että dialogi oli kokonaan improvisoitua. Mielenkiintoista, mutta eipä se tee elokuvasta parempaa. Selittää kuitenkin esim. miksi Jimmy Carr on leffassa niin Jimmy Carr ja miksi dialogia ei ole viilattu käsikirjoituksessa hauskemmaksi. Hääteemakaan ei oikein kantanut hyvin elokuvaa. Vajaan parin kuukauden kuluttua omia häitäni viettävänä nyt jos koskaan olisin ollut avoin aiheelle, mutta ei. Kun parit viettävät kilpailuun visioimiaan häitään elokuvan lopussa, mielessä on päällimmäisenä, että elokuva loppunee kohtapuoliin, jos hyvin käy. Kaksi tähteä viidestä.

Huomenna viikon viimeinen leffakatsaus, tällä kertaa myöhemmin tässä kuussa ilmestyvästä elokuvasta, joka on epäilemättä tyhmempi, mutta lähes varmasti viihdyttävämpi kuin Confetti.