tiistaina, lokakuuta 18, 2005

Julkimoita

Bongasinpa minäkin kerrankin julkkiksen tässä yhtenä päivänä, kun Matti-Esko Hytönen käveli Kamppiin ollessani itse menossa ulos sieltä. Samaltapa se näytti kuin töllössäkin. Sitten uudempi, mutta epävarmempi tapaus oli myös Kampissa kun yöllä töistä sinne tullessani yksi samaa bussia odotteleva tyttö näytti yhdeltä Idolsissa (jota töiden puolesta tulee useimmiten katsoa) laulaneelta, josta muistan, että tuomaristo piti tätä vähän turhankin itsevarmana. En tiedä onko se enää missään jatkossa, kyllä se alussa ainakin pääsi jatkoon. Kovin samalta näytti tämä tyttö, mutta ihan satavarma en voi asiasta olla. Espooseen tosiaan matkasi hän. Ja tuota nyt tuskin voi "julkkikseksi" laskea, mutta tv:stä tuttu kuitenkin.

The Constant Gardener jäi sitten näkemättä herättyäni turhan myöhään, liian aikaiseksi laittamani herätykset ohittaneena. Ei voi mitään, käyn sitten huomenna katsomassa Burtonin Corpse Briden.

Uutta Psychology Todayta ei löydy mistään, ei ainakaan kahdesta Suomalaisesta tai Akateemisesta. Kampin Suomalaisessa ei osattu sanoa oikein mitään siihen, myyjä heitti ilmaan pelottavan mahdollisuuden, että sen tilaus olisi lopetettu huonon menekin vuoksi. Mitään merkintää tällaisesta ei kuitenkaan koneelta löytynyt. Akateemisessa tiedustelin, onko lehden tilaus kenties lopetettu, myyjätyttö totesi että tuskin, kun se on sen verran suosittu. Tarkisti sitten ystävällisesti vuoden takaisen lehden ilmaantumispäivän, joka oli 1. lokakuuta. Totesi, että ehkä se on vain myöhässä ja että kannattaisi vielä jatkaa odottelua. Eipä tässä muuta voi, tosin voisi sen kyllä yhtä hyvin tilatakin, tiedä sitten kelpaako Visa electron.

AICN:ssä arvostellaan kirjoja, kaikkea sitä näkee. Ihan kiva kyllä sinänsä. Kommenttiosastolla nauratti yksi merkintä, otsikkona "What is this... book... you speak of?", viestinä "Is it something you can eat?".

Tänään selvitin mieltäni pitkään vaivanneen biisipulman, kun onnistuin viimein Googlella löytämään lyriikanpätkän perusteella biisin nimen, joka oli What New York Couples Fight About, esittäjänä never heard-tapaus Morcheeba, jonka levyltä Charango tuo biisi löytyy. Klipit muistakin biiseistä kuulostivat kivoilta ja levy meni tilaukseen. Biisiin tykästyin tämän, öö, sensuellin videon kautta, lieneekö jostain FHM:n sivulta tms. lähtöisin. Sanoista sain aiemmin sen verran huonosti selvää, ettei googlettaminen tuottanut tulosta, nyt sitten jotenkin sain niistä hitusen paremmin tolkkua. Se kertosäe kolahti tosi kivasti, ja nyt lyriikoista viimein selvisi, mitä siinä sanotaan:"He's distressed and I forget, I don't wanna know cause I forget". Kovin huonomuistisena tykästyin siihen entistä enemmän.