tiistaina, toukokuuta 26, 2009

iPod Resurrection

iPodini ei sitten hajonnutkaan, toisin kuin viime merkinnässä luulin. Ystävällisen kommentoijan ansiosta liitin soittimen vielä kerran koneeseen yrittääkseni korjauskikkoja, mutta yllättäen vekotin alkoikin latautumaan, valitti erittäin vähäisestä akusta. Veikkaukseni on, että tiltatessaan iPod ei oikeasti sammunut, vaikka ruutu pimenikin, ja piti vain odottaa akun loppumista, jotta se tokenisi taas siitä. Joskus on käynyt niin, että soitin on jumittunut eikä ole auttanut kuin odottaa akun tyhjenemistä, silloin vain ruudulle on jäänyt näkymään jotain. No, hyvä ettei tarvinnut alkaa nyt tuhlaamaan rahoja uuteen soittimeen. Soittimen kovalevytila oli sen seotessa aivan täynnä, lieneekö vaikuttanut asiaan. Poistin siitä sitten turhaa roipetta.

Päivitin oikeasta laidasta toukokuun katsotut leffat ja sarjat. Kaikki muut listat ovatkin taas jäljessä.

Katsoin jo hetken innoissani, että Buffy-leffa olisi toteutumassa, mutta kyseessä olikin halpa kopio. Blah, roskaa.

AxelMusicista tuli maanantaina 24:n seiskakausi, siisti juttu. AxelMusicista on vain hyviä kokemuksia, ja tykkään siitä miten yksityiskohtaisesti tilauksen etenemistä pystyy seuraamaan. Viimeiset merkinnät 24-tilauksesta:"Order allocated, picked and packed at our Mississauga, Canada warehouse and en route to airport. Most likely to clear customs and enter TPG Post Holland service within 2-4 weekdays (postal services may vary)." Ja viimeinen merkintä samalta päivältä:"Completed and shipped." Lähti matkaan keskiviikkona 20. päivä ja tippui postiluukusta maanantaina 25. päivä. Kuutoskausikin tuli hommattua, kun Miia halusi sitä katsoa eikä ollut tullut laitettua. Viitoskausi puuttuu vielä hyllystä, saa nähdä tuleeko enää dvd:llä sitä ostettua vai Blu-raylla, kun en sitä kuitenkaan ole lähitulevaisuudessa katsomassa.

Hienoa nähdä pitkän odotuksen jälkeen taas uutta 24:a. Tänään näin töissä vilaukselta töllöstä seiskakauden mainosta, joten ilmeisesti Suomessa alkaa se näkymään, ellei jo ole alkanut. Eivät varmaan sentään näytä kuutos- ja seiskakauden väliin sijoittuvaa 24: Redemptionia, kun sitä kaupitellaan dvd:llä. Töpeksin kun katsoin sen tässä vastikään viimein. Otin tuplalevyjulkaisun ykköslevyn, laitoin sen soittimeen ja spoilerikammoissani siirryin leffan alkuun kaukosäätimen title-napilla. Kuvittelin katsovani extended feature length specialin, mutta leffan jälkeen päävalikossa kauhukseni huomasin "play broadcast version" -tekstin (tjsp). Pidennetty versio olisi ollut kakkoslevyllä. D'oh. Olisivat laittaneet levyihin tekstit, että broadcast version ja extended version. En tiennyt, että mukana olisi myös lyhyempi versio, kotelon kannessakin puhutaan vain pitkästä versiosta. Sen siitä saa kun on tällainen ylivarovainen ja spoilerikammoinen. No, onpahan jotain uutta sitten kun joskus katsoo leffan uudestaan.

Täytyy tosin sanoa (yhtään mitään spoilaamatta), että tuo oli huonointa 24:a koskaan. Jotenkin tyhmää, kun esitellään läjä uusia hahmoja, eikä tiedä onko kyseessä uusi vakinaama vai joku kertakäyttöhahmo. Nämä tv-leffat loistosarjoista ovat kyllä usein ongelmallisia, Galactican Razor oli vielä vähemmän onnistunut kuin tämä. Tässä sentään päähenkilön tarina eteni edes vähän johonkin suuntaan, kun Galacticassa piti uskoa, että ainiin, tässä jo nähtyjen tapahtumien välissä näille hahmoille, joita olet herkeämättä seurannut, tapahtui tällaista epic shittiä. Sama ongelma oli jo esmes B5:n Thirdpacessa, kumma ettei vanhoista virheistä opita. Kuitenkin, ainakin 24: Redemption vältti tuon.

True Bloodin ykköskausi lähti matkaan viikko sitten Amazonista, arvioitu toimituspäivä kesäkuun 19. Jos oikeasti menee noin pitkään, sama tilata jatkossa kaikki R1-uutuudet AxelMusicista, vaikka vähän kalliimmaksi tulisi. Mutta no, luulisi tulevan nopeammin kuin mitä tuo arvio sanoo.

Uusi Derren Brownin live-dvd tuli katsastettua, ja se oli taas erinomainen. Toivottavasti miehen Trick or Treat -sarja löytää josksu tiensä dvd:lle.

How to Lose Friends & Alienate Peoplen arvostelukappale (ei tarvitse palauttaa) tuli 24:n ohella maanantaina, en ole ehtinyt vielä katsoa. Malickin esikoiskokopitkä Badlands tuli katsottua tänään, nyt on miehen ohjaukset katsottu, kaikki sai kirjastosta lainaan. Tykkäsin kaikista.

Olen tiennyt pitkään, että Dark Citystä on julkaistu Blu-raylle director's cut, mutta jostakin syystä ei tullut mieleen, että se olisi kukaties julkaistu myös dvd:lläkin. Siksi lähinnä, kun muistan lukeneeni vain Blu-ray-julkaisusta kertovasta uutisesta. No, eilen sitten tajusin, että R2-dvd on julkaistu jo viime elokuussa, ja nyt sen sai Playsta kahdeksalla eurolla, joten se lähti heti tilaukseen. Eipähän ainakaan tarvinnut odotella hinnan laskemista.

2 Comments:

Blogger Janne said...

24:n kutoskaudesta voi olla kai muutamaakin mieltä, mutta olen samaa mieltä että Redemption oli selkeästi huonointa 24:ää. Minulla kyllä taitaa olla siitä lyhkäinen versio, ja pidennetty saattaa hyvinkin olla parempi. Eikä sitä ehkä muutenkaan pitäisi edes yrittää ajatella edes itsenäisenä osana ("mini-kautena"). Luulen, että seiskakaudella moni esitelty hahmo saa vähän lihaa luiden ympärille.

5/28/2009 10:26 ip.  
Blogger Atso Suopanki said...

Jep, eiköhän (saa lihaa luiden ympärille). Kuutoskausi lienee mielestäni heikoin kausi, mutta on se minusta silti loppujen lopuksi varsin viihdyttävä, vaikka kaukana parhaasta tasosta yleensä onkin.

Pidennetty Redemption saattaa olla parempi, mutta vaikea kuvitella, että se olisi mitenkään merkittävän paljon parempi. Voi olla, että kun on katsonut 7. kautta, leffaan osaa suhtautua paremmin kun tiedää, että tuo ja tuo tyyppi on oleellinen jatkon kannalta.

Lopuksi vielä Redemption-spoilausta, varoitus sitä näkemättömille...

Minusta sen tyypin, jonka piti tuhota niitä tietoja mutta menikin pressan pojan luo, näyttelijä (tuntui jostakin tutulta) oli paljon mielenkiintoisempi kuin se pressan poikaa esittävä tyyppi, mieluummin olisin sitä nähnyt jatkossa kuin mahdollisesti sitä pressan poikaa, joka vaikutti aika tylsältä tapaukselta.

Lisäksi pari kohtaa pistivät silmään, ensinnäkin kun muistaakseni noiden kahden tyypin puhuessa puhelimessa kuvattiin jatkuvasti sitä uuden pressan pojan peilin edessä rintaliiveissään seisovaa tyttöystävää, tuntui kuin joitain teinipoikia varten olisi se laitettu.

Toinen oli kun se edellä mainittu infoa haltuunsa saanut heppu käveli töistä autoonsa ja näytettiin, miten tämä näppäili auton hienoa kosketusnäyttöä. Ajattelin että voi veljet, laittakaa nyt samantien ruutuun teksti että sponsored by Ford.

Miia kysyi kesken leffan, miksi afrikkalaiset pahikset puhuvat keskenään englantia. Selitin, että he puhuvat oikeasti omaa kieltään, mutta katsojalle se näytetään englantina. Sitten muutama sekunti myöhemmin Jack sai tärkeää infoa kuuntelemalla radiosta näiden keskustelua, englanniksi. Ööh, kai ne sitten puhuivat jostakin syystä englantia, vai onko Jack sitten niin kielitaitoinen..?

Lopuksi, Tony Todd on kiva, mutta en ollut innoissani siitä, että häntä käytettiin uudessa roolissa kolmoskauden etsiväroolin jälkeen. Eri juttu esmes B5:ssä, jos esittäjällä on naamari päässä, mutta tällaisessa tuollainen häiritsee, ainakin jos näyttelijä on niin helposti tunnistettavissa.

5/29/2009 12:12 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home