lauantaina, tammikuuta 13, 2007

WD My Book

Sain sitten eilen tuon ulkoisen kovalevyn. Jännitti vähän, toimisiko koko vekotin. Ainakaan se ei kolissut paketissaan.


Pienihän se oli, kuten näkyy.








Laite USB:llä kiinni koneeseen ja virtajohto seinään. My Book heräsi horroksestaan ja esitteli valikon, josta asensin backup-ohjelman. Valittavissa oli myös Googlen ohjelmistoa.
Koska levy oli FAT-muodossa, olin asioista nyt lueskeltuani viisastunut sen verran, että tajusin levyn formatoimisen NTFS:ksi kannattavan. Varmistin kuitenkin asian vielä veljeltäni. En ollut eläissäni joutunut formatoimaan kovalevyä, joten selvittelin netistä googlettamalla, ettei alustusikkunan oletusarvoja tarvinnut / kannattanut alkaa muuttamaan. Eli olin tässä hommelissa niin sanotusti aivan nyyppä. Sain kuitenkin homman hoidettua. Formatointi vei oman aikansa ja loppuvaiheessa pelkäsin, että koko homma oli jumahtanut, kun edistymispalkki liikkui niin hitaasti.






Loppu hyvin, kaikki hyvin. Vekotin toimii. Resonointi aiheuttaa selvästi kuuluvaa ääntä, joskin siihen tottuu, varsinkin kun koneenkin tuuletin hurisee jatkuvasti. Laitoin My Bookin kokeeksi lattialle, jolloin Miia luuli jonkun naapurin pesevän pyykkiä keskellä yötä. Laite kuitenkin hiljentää itsensä jonkun ajan jälkeen, kun sitä ei ole käytetty.

Tässä My Bookin essential-versiossa ei tosiaan ole kuin USB-liitäntä, eli nopeampi firewire-liitäntä uupuu. Ihan riittävän nopsaan kama kuitenkin siirtyi. Tässä vaiheessa sanoisinkin, että hyvä hankinta oli.