Batman Begins, Crash, Danny the Dog

Batman Begins ei pettänyt, erinomainen oli sekin, ja uusi suosikkini Batman-leffoista. Ihan tuskaton elokuvakokemus ei vaihteeksi ollut. Jännityksellä odottelin vakiopaikallani kolmosrivillä, pysyisikö seuraava rivi tyhjänä, mitä se oli vielä tasalta, jolloin elokuvan piti alkaa. Ensimmäisellä rivillä oli pari tyyppiä, jotka tuntuivat tietävän miten penkillä istutaan. No, minuutit kuluvat eikä leffa ala, about kolme-neljä minuuttia yli parvekkeelle tulee kaksi ruotsia puhuvaa tyttöä, tietty siihen eteeni. Ja voi halleluja, eiköhän tämä suoraan edessäni istuva blondi kumartele siinä välillä eteenpäin, jääden siihen asentoon aina liian pitkäksi aikaa elokuvaa katsomaan, ollen edessäni ja vitutoiden minua äärettömästi.

Nousin sitten itsekin aina tämän idiootin mukana korkeampaan asentoon ja toivoin, etten olisi kenenkään tiellä. Kokeilin viestittää ahdinkoani rykimällä ja epätoivoisella huokailulla, mutta ei. Jossakin vaiheessa idiootti sitten jäi kutakuinkin lopullisesti nojaamaan oikeaoppisesti penkkiinsä. Teatterista lähtiessä päällimmäisenä ajatuksena oli, etten enää ikinä istuisi siinä, vaan eturivissä, oli vakiopaikkani sitten vaikka kuinka paras. Paljon iloa kun joku tulee kuitenkin sabotoimaan eteen. Luulisi että pressinäytöksissä kävisi vain ihmisiä jotka osaavat istua elokuvateatterin penkissä, mutta turha toivo.

Mutta joo, vaikka leffakokemus ei ympäristön puolesta ollut täydellinen, elokuva oli sellainen kuin odotinkin, vallan mainio. Katie Holmes oli heikoin lenkki, mutta eipä nyt mitenkään häiritsevästi. Muuten kaikki näyttelijät istuivat mainiosti rooleihinsa, Nolan hoiti hommansa hyvin toimintakohdissakin, ja Gotham City tuntui todellisemmalta paikalta kuin aiemmissa elokuvissa. Muutenkin pidin siitä, että leffa sijoittui "oikeaan maailmaan". Sin Cityn ja War of the Worldsin seuraan vuoden suosikiksi.

Tänään sitten olivat vuorossa Crash ja Danny the Dog. Istuin parvekkeen ensimmäiselle riville, jossa kaide peittää vähän kankaan alaosaa, mutta se on pientä edessä olevien päiden vuoksi kriiseilyn rinnalla. En tiennyt Crashista etukäteen yhtään mitään. En tiennyt ollenkaan edes, keitä siinä näyttelisi. Tiesin vain, että se sai 8.5/10-keskiarvon IMDb:ssä ja että esityskopio olisi tekstittämätön, ja muistin Conan O'Brienin kehuneen sitä lähetyksessään. Nämä tiedot riittivät minulle. Yllätys olikin melkoinen, kun alkukrediiteissä vilisi suuri määrä tuttuja laatunimiä. Myöhemmin mieleeni muistui hyvin hämärästi Conanissa nähty klippi leffasta, muistikuva siitä oli kuitenkin niin hatara, ettei se pystynyt spoilaamaan leffaa millään tasolla. Crash oli tähän mennessä vuoden liikuttavin teatterileffa, ja liittyy "vuoden parhaat"-seurueeseen.

Danny the Dog oli ihan OK, mutta ei mikään kovin ihmeellinen, enkä välttämättä suosittelisi yhdeksän euron (tai paljon ne leffaliput ovatkaan) sijoittamista siihen. Etenkin loistavan Crashin jälkeen... Parasta leffassa olivat tappelukohtaukset, jotka virkistävästi näyttivät realistisilta ja wire-vapailta. Tarina oli melkoisen simppeli ilman kummempaa syvyyttä, ja Jet Li poislukien hahmoissa ei tapahtunut juuri minkäänlaista kehitystä. Tämä olisi ollut helpommin anteeksiannettavissa, ellei äksön-vapaa draama olisi vienyt niin paljon elokuvan kestosta.

Heinäkuussa näyttäisi tulevan käytyä katsomassa presseissä ainakin/ehkä Fantastic Four, Sin City (uudestaan), Land of the Dead, Dark Water ja It's All Gone Pete Tong.