"En ole tv:stä tuttu, mutta tein silti hyvän diilin", oli joku kirjoittanut Googleen ja päätynyt sivulleni. Noh, hyvä juttu, onnea. Bussimatka tosiaan takana, kymmeneltä lähdin ja perillä olin puoli neljältä. Lueskelin matkalla Tornion kirjastosta lainaamaani Alice Millerin teosta
Alussa oli kasvatus , joka on ihan kiintoisa, tosin suurin osa ensimmäisestä sadasta sivusta ovat muiden kirjoitusten lainauksia, mikä alkoi lopulta vähän tympimään. Sinänsä ihan kiintoisia lainauksia, mutta tuntui, että haluaisin mieluummin lukea kirjan kirjoittajan juttuja, enkä vain otteita muista teksteistä, jotka kyllä palvelevat tarkoitusta, mutta silti. Lainailut olivat kuitenkin varmaan jo loppumaisillaan, toivottavasti.
Olen vähän mietiskellyt, josko tulisi suoritettua avoimessa yliopistossa jonkin psykologian kurssin tai kursseja saadakseni vapavalintaiset ov:t täyteen. Vaikka ei liittyisi mitenkään mediaan, saisin kuitenkin suorittaa niitä sillä (käsikirjoitusopettajan mainitsemalla) verukkeella, että psykologiasta on hyötyä käsikirjoittamisessa. Saapa nähdä, tosiaan etä/verkko-opetuksena olisin suorittamassa, jos sitten suoritan.
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home